Ajatus hyväntekeväisyystempauksesta lähti liikkeelle, kun Rakennusliike Auralaisen yrittäjä joutui kesällä työtapaturmaan ja joutui pyörätuoliin. Hän kävelee kyllä vielä mutta siihen menee vielä hetki. Sairasloman aikana Eero on miettinyt lapsia/nuoria, jotka joutuvat jo nuorena kulkemaan vaan pyörätuolilla. Eero on itsekin huomannut, että pyörätuolilla liikkuminen vaatii älyttömästä tahtoa ja sisua. Siksi Eero haluaa tehdä oman osuutensa, auttaa lapsia ja nuoria.

Eero kävi pyörätuolillaan katsomassa pöytyäläistä ykköspesistä  ja kelaillessa ajatteli, että miksei sitä lähtisi pidemmälle reissuun hyvän takia. Aurassa toimii Auran Palokunnan Urheilijat ry:n  junioreiden jalkapalloturnaus JymyCup ja Eero lähteekin kelaamaan kohti Lohjan Pallon jalkapalloturnausta, jonne toimittaa JymyCupin kutsun ensi vuodelle.

Sairasloman aikana on ehtinyt miettiä kaikenlaista. Eniten oon miettiny lapsia/nuoria ketkä joutuu jo nuorena kulkemaan vaan pyörätuolilla. Arvostan, vaatii älyttömästä tahtoa ja sisua. Siksi haluan tehdä oman osani ja auttaa.

Eero Uusitalo

Eeron matka tulee kestämään noin 4 päivää, jonka aikana hän vierailee mm. Marttilan kunnassa päiväkotilasten luona sekä Salossa Ollikkalan koulussa 1. luokkalaisten vieraana. Eeron matkaa pääsee seuraamaan livenä Youtuben kautta sekä Facebookissa.

Kyseessä on hyväntekeväisyystempaus, jossa kerätään rahaa lasten ja nuorten liikuntaan. Hope ry toimii rahan kerääjänä. Hope ry jakaa saadut lahjoitukset lasten ja nuorten liikunnan ja harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen myös liikuntarajoitteiset lapset ja nuoret huomioiden. Eeron oma yritys lahjoittaa Facebookissa jokaisesta tykkäyksestä sentin Hope ry:lle.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry vastaa rahankeräyksen luvista sekä lahjoitusten ohjaamisesta niitä tarvitseville.

Osallistu auttamiseen!

Voit lahjoittaa haluamasi summan seuraavin tiedoin:

Tilinumero: FI19 5630 0020 3003 12

Saaja: Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry.

Viite: 1001914

Tällä viitenumerolla tehdyt lahjoitukset ohjataan nimenomaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen.

Kelausaikataulu:

Keskiviikko 18.9.
Lähtö Auraamosta, Turuntie 1 Aura
Tule antamaan Eerolle hyvä startti!
Klo 17 alkaen tule ottamaan kuva Eeron kanssa, jaa se someen tunnisteella #kelaamallahyvää ja osallistut arvontoihin
APU ry tarjoaa makkarat 100 ensimmäiselle
Klo 18 Eero starttaa matkaan
Yöpyminen Marttilassa

Torstai 19.9.
Klo 9.15 Eero käy moikkaamassa Marttilan kunnan päiväkotilapsia polkuautoradalla
Marttilan liikennepuisto
Marttilantie 18, Marttila

Saapuminen Saloon
Yöpyminen Sokos Hotel Rikalassa

Perjantai 20.9.
klo 11 Vierailu 1. lk oppilaille
Ollikkalan koulu, Hämeenojankatu 9, Salo

Yöpyminen Salo-Lohja välillä

Lauantai 21.9.
Klo 11.00 Torikahvit Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivulan sekä pyörätuolikelaaja / paralympiamitalisti Henry Mannin kanssa, jonka jälkeen Henry haastekelaa Eeron kanssa Virkkalan Urheilukentälle n. 7 kilometrin matkan
Kauppakatu 6, 08100 Lohja

klo 13.15-13.45 saapuminen LoPan syysturnaukseen Kisakuja 3, Lohja Virkkala https://lohjanpallo.fi/syysturnaus2019

Eeroa vastaanottamassa LoPa ry:n seurajohto, Lohjan kaupunki, APU ry:n seurajohto, Auran kunta sekä HOPE ry.

Lue lisää tavoista auttaa lapsia ja nuoria!

Ota yhteyttä:

Eero Uusitalo

Rakennusliike Auralainen Oy
eero.uusitalo@auralainen.fi
044 033 9483

Anna-Mari Alkio

Kehittämisjohtaja, Auran kunta
anna-mari.alkio@aurankunta.fi
040 631 0464

Ralf Nordström

Toiminnanjohtaja, Auran palokunnan urheilijat ry
ralf.nordstrom78@gmail.com
040 413 5489

Eveliina Hostila

Toiminnanjohtaja, Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry
eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi
040 931 0114

Anniina Bergfors

Vapaa-aikasihteeri, Marttilan kunta
anniina.bergfors@marttila.fi
044 744 9410

Tiina Kirjavainen

Liikunnan- ja luokanopettaja, Ollikkalan koulu, Salo
tiina.kirjavainen@salo.fi
044 503 5656

Mikko Koivisto

Lohjan Pallo, turnausvastaava
mikko.koivisto@lohjanpallo.fi
044 777 9441

Laita viestiä